Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ilo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ilo. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
BUNGYJUMP@QUEENSTOWN
En edes osaa sanoa kuinka hiton monta vuotta oon unelmoinu BENJIhypyn tekemisestä.. No voin kertoa, todella monta. Sama juttu kuin oli laskuvarjohypyn kanssa (minkä tosissaan tein Ausseissa tuossa tammikuussa), mutta veikkaan tän olleen pidempi aikainen haave. Noooo tänään, 24.10.2012 (ps ALIISAN synttäreinä, onnea vain rakas apinaiseni, 20v!!!) tein sen! Päätin jo tämän aikoja sitten, benji on vain tehtävä NZ:s. Tää on kyseisen harrastuksen koti ja arvelin maisemien olevan käsittämättömiä täällä. Vaihtoehtoja on monia ja päädyin hyppäämään 400m Queenstownin yläpuolella olevan Ledge bungyn. Ok, se hyppy on "vain" 47m korkea, mutta jos ihmiset näkis millaiset maisemat täällä on jo maasta käsin ni oli aika helppo päätyä tähä. Molemmat Veeran kanssa tehtiin se ja ai että.. KUINKA UPEATA!!!!! Maisemat oli ihan loistavat, hyppy fiilis ihan käsittämättömän hullun upea ja kaikki natsas. Yllättävän vähän jännitti, otin vain vauhtia ja hyppäsin tyylillä. Kiljuin kyllä. Paljon. Valitettavan nopeasti hyppy oli ohi, mutta maisemien ihailu sen jälkeen oli ihanaa. Todella todella todella hyvä fiilis!!
Aika erilaista oli kyllä laskuvarjohyppyyn verrattuna.. No tietenkin olihan se hiton nopeasti ohi, freefall oli 60sek koneesta hypättynä. Tässä se kesti noin 2sek. Tosi erilainen fiilis oli hypätessä.. Koneessa no mutjoo työnnettii, tässä mä JUOKSIN ja HYPPÄSIN. Ei muuten sattunut yhtään, pelkäsin että nilkoissa tuntuisi. Silmät pysyi auki molemmissa, jes! Tekisin kyllä heti uusiksi tämänkin, mä haluuuuuan! Mutta täytyy säästää rahaa ja tehä joskus tulevaisuudessa lisää hyppyjä. Ai että rakastan adrenaliinia!
Tässä vielä perään pari kuvaa, Veeran ottamia. MINÄ SIELLÄ JEEEE! Mä kyllä ostin paikan ammattilaisen ottamat kuvat, mutta saan niihin käyttöoikeudet vasta huomenna ja sitten ollaankin jo ROADTRIP no2 aloitettu. Joten ehkäpä julkaisen ne myöhemmässä vaiheessa.
<3 Maija

| Huipulla hieman tuuli.. |
tiistai 23. lokakuuta 2012
start of our first NZ roadtrip!
Terkut Queenstownista. Tai en mä kyllä tiedä missä tuun tän julkaisemaan, tällä hetkellä ajetaan juuri pois päin kyseisestä kaupungista. Lauantai päivää juuri tässä vietellään. Tosissaan 5 yötä meni Christchurchissä, nyt ollaan asuttu 3 yötä mein motor homessa elikkä tutummin asuntoautossa. Reissussa mukana Veera, fijikaveri Ryan jenkeistä sekä sen tuttu irkkutyttö Zara. Auto on sellainen mitä en koskaan uskaltaisi ajaa ja no aikalailla toi ainut miespuolinen henkilö on tästä vastuussa (se ei ees anna meiän kokeilla haha).. Ei mut tää on tosi kiva, hyvät nukkumatilat ja toimiva keittiö. On vessa ja suihku ja isot ikkunat, hiton hyvä katella maisemia! Mä tässä just samalla ihailen UPEITA vuoria, en kestä kuinka nättiä täällä on.. Jaksan noin 5min välein päivitellä näitä maisemia, en oo vieläkään kyllästyny vaikka kuinka jonkun mielestä nää vuoret yms oiski aika samanlaisia joka kohassa. Ei mun mielestä vaa!! Ollaan Veerankaa päädytty tulokseen, että tää on kaunein maa missä ollaan molemmat käyty. Mun mielestä se on aika hyvin, ottaen huomioon mun 28 käytyä maata ja Veeralla varmaa sama määrä. Kuvia pitäisi ottaa hitosti enemmän, mut jotenki varsinki autosta käsin ei niistä tuu hyviä ni mieluummin ihailen niitä tässä ja nyt ilman linssiä. 2 yötä vielä tätä auto elämää edessä, sitten ollaan Veeran kanssa vissiin 3 yötä Queenstownissa ennen kuin lähetään ajaa pohjois-saarella ja tarkkemin Aucklandiin. Siellä suunnitelmissa vuokrata van (paljon pienempi kuin tää, älä huoli äiti) ja tutkia se saari. Eli paljon on vielä edessä! Hieman päälle viikko tässä maassa jo oltu, nyt jo nähty tajuttomia maisemia, tavattu hienoja ihmisiä ja vietetty mukavia hetkiä. Vielä 3 viikkoa edessä ja varmaan tulee ihan käsittämättömiä hetkiä vielä eteen!!!
Aloin tossa äsken miettimään kuinka onnekas oon.. Kattelin näitä maisemia ja mietin kuinka hienoa elämää tää on. Aussiaika oli unohtumaton, ihmiset ei varmasti käsitä kuinka paljon koin ja kasvoin ihmisenä siellä. Ihmiset ketä tapasin, asiat mitä tein, ongelmat mistä selvisin.. Voin kertoa, että oon hiton paljon vahvempi nykyään ihmisenä. Työajan jälkeinen reissaaminen yksinään ei ollut pitkä mutta opetti mulle paljon. Oli ehkä hyvä että muutamia vastoinkäymisiä kävi, nyt tiedän selviäväni vaikka mistä ja yksin olo ei todellakaan ole mahdotonta, se oli aika hiton hienoa jos totta puhutaan!! Se aika oli yksi mun elämäni hienoimmista.. Yhdessä reissaamisessa on paljon plussia, mutta tietenkin isoja miinuksia. Kompromisseja on tehtävä. Kun sain seuraa oli aluksi outoa, että hitto mä en voikaan enää tehdä aivan mieleni mukaan. Seura on kyllä ihanaa, pakko myöntää. Mutta kaikki tarttee hetkiä yksin, niitä pitää vain järkätä ettei pää hajoa. Isoja konflikteja ei meillä Veeran kanssa vielä ole ollut, onneksi. Ollaan molemmat onneksi aika hyviä kompromisseissa :) Pikku juttu tähä välii, mä en kestä näitiä maisemia, nää on TAJUTTTTTOMIA!!!!!! Nyt autossa asuminen yhden ihmisen kanssa kenet on tavannu noin 1kk sit ja aikalailla ventovieraan kanssa ei ole ollut maailman helpointa.. Kun yksi on prinsessa eikä yhtään tiimipelaaja on hermot aika tiukilla. Mutta tästä selvitään, vaikka sitten hammasta purren ja yhtä kokemusta taas rikkaampana! Kaikki mitä oon taas kokenu Fijillä ja täällä, aivan käsittämätöntä. Koen olevani tosissaan tosi onnekas ihminen kun saan elää tälläistä elämää. Kyllä tää on mun intohimo, siitä ei ole epäilystäkään.
<3 Maija
ps oon alle 2kk päästä kotona!!! En voi käsittää, aivan ihana mennä kotiin. Joo paljon on vielä edessä varmasti kaikkea ihanaa, mutta en voi kieltää ettei koti ois tosi paljon mielessä. Oon kohta ollu poissa 13kk.. HUI!
pps ei varmaan tartte erikseen mainita, että kaikki hyvin ja olen onnellinen. Love my life.
pps julkaisen tän Queenstownissa, tänää on tiistai ilta ja hieman meni suunnitelmat uusiks.. Niistä myöhemmin lisää kuvien kera!

tiistai 16. lokakuuta 2012
just relax and enjoy every bit of your life!
Toka kokonainen Christchurch pv takana, wipii! Tää on tosissaan kirjoitettu sunnuntai yönä. En tiedä missä viiletetään tiistaina kun tämä julkaistaan, suunnitelmissa olisi olla ajamassa etelään päin kaksin tai sitten Fiji tuttu Ryan mukana. Suunnitelmat on vielä tässä vaiheessa hyyyyvin auki... Tänään on ollu ihan älyttömän laiska löllö pv! Mutta sellainen meillä oli suunnitelmissa jo etukäteen, eilen nimittäin oltiin vähä juhla tuulella. Eilinen pv tosissaan meni sängyssä makoillessa, oli hirveä keli! Illalla juhlittiin Saaran parin kämppiksen synttäreitä ja yhden läksiäisiä. Tosissaan Veeran kaveri Saara asuu 9 kämppiksen kanssa ja ollaan saatu täällä viettää jo 2 yötä. Sama luku olisi vielä edessä ennen uusia seikkailuita. Mutta anyway, juhlat oli ja me otettiin osaa tietty! Oli perjantainaki jo pientä meininkiä, mutta väsymys oli älytön. Eilen oli kyllä kivaa senkin edestä.. Baariin ei lähdetty, kotibileet rocks! Musiikkia, paljon ihmisiä, liikaa juomaa.. Ei vaan voi olla huono ilta! Talon asukkaat on suurin osa todella rentoja, meiät on otettu avosylin vastaan, aww. Jengi vaikuttaa nyt jo kavereilta ja harmi ettei olla täällä pidempää. 6am ylhäällä oli vain mä ja enkkupoika Jono, tanssittiin keittiössä. Varmaan oli hieno näky!! Muutaman tunnin unet ja herätessä saatiin kutsu aamupalalle. Pari poikaa oli väsänny englantilaisen aamiaisen!! Voin kertoa.. Se maistu taivaalliselle takapihalla auringossa syödessä! oon muuten oppinut tykkäämään pavuista, hyvä minä. Päivä oli kokonaisuudessaan todella rento. Ollaan syöty ihan törkeästi. Leffa. Takapihalla istuskelua. Saaran kanssa tehtiin kävelylenkki, ilma oli ihanan aurinkoinen sekä lämmin, täysi vastakohta eiliselle, uskomaton muutos. Lisää ruokaa. Sängyssä makoilua. LOVE IT!
<3 Maija
ps kai sitä pitää lisätä muutama kuva, kun kerranki muistettiin kaivaa kamera ja jopa käyttää sitä!
pps kyllä elämä osaa olla ihanaa.
<3 Maija
ps kai sitä pitää lisätä muutama kuva, kun kerranki muistettiin kaivaa kamera ja jopa käyttää sitä!
| Suomitytöt!! |
| Kuulemma joka viikonloppuinen harrastus tämä... |
| Yöllinen tanssiseurani |
pps kyllä elämä osaa olla ihanaa.
tiistai 4. syyskuuta 2012
At the moment
Lämmin, ihana, aurinkoinen Melbourne. Istun kirjaston rappusilla, ympärillä on tosi paljon nuoria nauttimassa kauniista päivästä. Nyt enää tarttisin kavereita tähä ympärille ni kaikki ois aika täydellistä.. Vähä on taas ollu yksinäistä, tosi paljon oon hostellilla ollu yleisissä tiloissa ettei harmittaisi. Se auttaa. Kivat ihmiset ympärillä parantaa kummasti mieltä. Eilen sain iiiison kasan kehuja poitsuilta kuinka mahtava yms oon ja kuinka niillä tulee ikävä aww. Oon kuulemma yksi pojista ja mä en sais lähteä. Pakko mikä pakko. Mutta nyt nautin vielä tästä. Ah.
<3 Maija
Ps tajusin myös miks mul ei oo hirveesti kuvia.. Koska tää ei oo kaunis kaupunki vaikka ihana onki :D
<3 Maija
Ps tajusin myös miks mul ei oo hirveesti kuvia.. Koska tää ei oo kaunis kaupunki vaikka ihana onki :D
perjantai 24. elokuuta 2012
sadness
Sellaista, että täällä blogin puolella alkaa nyt varmaa vähä hiljaiselo (ihanku se ois muutenki ollu niin aktiivinen....). Vielähän en itse Perthistä pois lähde, mutta koneeni kyllä. Ihanainen vauvani joutuu pahvilaatikkoon huomenna ja maailman meriä seilaamaan KOLMEKSI KOKONAISEKSI KUUKAUDEKSI. Mua vähän hirvittää tämä ajatus.. Siellä se yksin, kylmässä.. Pieni pelko myös katoamisesta kummittelee mielessä.. Ei pidä ajatella tuollaisia! Ainut, että vielä konettakin enemmän mua pelottaa Lutukan puolesta. Ne jotka eivät tiedä, hän on ihanainen ja rakkain pehmoleluni. Kyllä omistan vielä muutaman sellaisen ja ne on mulle tärkeitä. Tämänkin oon saanu tarhaikäisenä, että jokainen voi pienessä päässään laskea kuinkahan monta vuotta se on mulla ollu. Mua hirvittää laittaa se pakettiin, mutta reissuun se ei tällä kertaa yksinkertaisesti voi lähteä. Kyynel. Sen menettäminen on konettakin pahempaa.. Nyt toivotaan yhdessä parasta!!
Reissussa mulla on minikone mukana, mutta mitä nyt oon sitä muutaman kerran käyttänyt ni epäilen mun blogi aktiivisuutta sen kanssa. Netti on meidän kotona hidas ku mikä, ni en halua edes kuvitella kahviloiden yms nettejä.. Ja muutenkin, aika monesti jos on mahdollisuutta olla netissä ni aika menee fb:s. Uskoisin. Mutta! Mä yritän kirjoitella koneelle valmiiksi tekstejä ja sitten julkaista niitä samalla kertaa täällä. Eli ne ei tuu reaaliajassa mutta sille nyt ei maha mitää! Mulla on mukana myös ihan paperinen reissu päiväkirja, toivottavasti sen kanssa tulisi oltua aktiivinen....
Mitähän kaikkea mun viime päiviin/viikkoihin on taas kuulunut... No ainaki...
* Läksiäiset
* PAKKAILUA
* Syömistä
* Hermoilua
* Rahaa
* Töitä
* Kavereita
* Jäähyväisiä
* Lentolippuja
* Veneilyä
Aikalailla tässä lähtö meiningeissä tosissaa mennää.. Vähä välii pitää sanoa hyvästejä ihmisille ketä on tuntenu enemmän ja vähemmän tässä 11kk aikana.
Läksiäisiä vietin yhdessä Ronjan kanssa viime perjantaina tosissaa. Byron ei tullut, mutta onneksi sentäs Clint jeee! Tytöt ketä oli mukana (Melinda, Kayla ja muutama saksalainen keiden nimiä en nyt yhtää muista) oli tosi mukavia tapauksia!! Meillä oli eka pienet aloittelu Ronjan kanssa kaksin, so much fun! Ihana tyttö tuossakin, ah. Sitten hipsittiin Aviaryyn, sen kattoterassi on kyllä aina ihana. Ilta päätty The Shediin ja oli tosissaan oikein mukava ilta. Ihana pieni hiprakka(tauko näkyy, ei montaa tarttenu ni alkoi olee hauska fiilis...) ja kaikki meni vaa nappii! Höpöteltyä tuli taas vaikka kenen kanssa, yhdessä vaiheessa huomattiin seurassamme olevan joku 7 italialaista kundia, haha! Ne oli kyl vähä ällöjä, mut huvittavia. Oli loistava päätös Perthin yöelämän suhteen.
Sunnuntaina hipsittiin yhdessä tuttava perheen kanssa veneelle! Ilma oli nätti, ei ollut liian kylmä. Oltiin kattelee Perthiä, eli ei lähdetty tällä kertaa Rottnestille vaa pysyttii lähempänä. Tykkään yhä uudestaan ja uudestaan siitä maisemasta, ah. Pilvenpiirtäjiä ei ole liikaa ja jotenki se vain iskee. Ja tulee aina tunne, että kyllä tää on myös mun koti nykyää.. Mutta veneily meni kivasti, syötiin ihanaa ruokaa taas paljon!
Oon taas napsinu kuvia aikalailla vaan mun puhelimella. Joojoo huono tapa ja muuta. Mut ei voi mitää ja ei se mua haittaa muahahahahah! Kohta voi käydä niin, että tää koko blogi on KUVATON! Se ois kyl hirveetä, mutta voi hyvin olla mahdollista, että toi kone on sen verran vamma.. Tai sitten, menee aina ikuisuus yhden kuvan lataamisessa ja mun teksteistä tulee yksi kuvallisia aina. No mutta, tämän me kaikki näemme lähitulevaisuudessa!
En voi käsittää, että mulla on YKSI työpäivä jäljellä.. 11kk jälkeen se tuntuu oudolta. Huomisestakin tulee varmasti aika easy, meil on vähä spessuu meininkii tiedossa. Thermomix demo! En jaksa selittää, googlettakaa mikä se on ja päätelkää. Illalla mennään perheen voimin syömään, naminami. Sit on viho viimeinen viikonloppu.. Maanantaina mustetta ihoon.. TIISTAI AAMUNA LÄHTÖ! Ainii en oo vieläkää varannu Melbournesta majoitusta, sen voisi tehdä edes pariksi ekaksi yöksi tässä joku päivä.. Huomenna! Mä yritän parhaani.. Ja ainii, jes lennoista mulla puuttuu enää yksi!!! Muuten on kaikki lennot ostettu, mitä niit on ööö 10 ainakin edessä reissun aikana. Ja aika varmasti vähintään 2 tulee lisää.. Tulee halpalento yhtiö tutuiks jos ei muuta..
Pakkasin tänää mun laatikkoa ja tuli itku. Kattelin huonettani, joka on hyvinhyvin sotkuinen, mutta tyhjenemeään päin ja tajusin lähtöni. Se kato välil vaa iskee, todellinen tunne siitä.. Pääsi sitten itku. Sen jälkeen oli heti parempi olo, vaikka kyllä mua oikeasti tosi paljon surettaa lähteä täältä. Jättää ihmiset sellaisen tunteen kanssa, että aika varmasti ei tulla koskaan enää tapaamaan.. Hirveetä voin kertoa!! Oon melkein pakannut huomenna lähtevän lootan, en kyl iiihan kokonaa. Mähän en koskaan jätä kato asioita viime tippaan, en tietenkää.. No huomenna se silti lähtee matkaan, vikat tavarat sitten vaikka heittelen sinne. Voin kertoa.. Hitto paljo on kertyny vaatteita yms!! Tosi iso pussi lähtee hyväntekeväisyteen, yhdet converset myin ja osan nyt luonnollisesti otan reissuun mukaan.. Mutta silti, sitä vaatetta vaa on!! Mä oon kyl ylittäny itteni ja heittäny enemmän vaatetta pois kun osasin toivoa. Äiti varmaan ihmettelee tätä, se tietää varsin hyvin millainen säästelijä luonne oon. Mut kato mäki opin, pikkuhiljaa!
Hitto nyt vois painua pehkuihin, kello näyttää hirveitä lukemia ja huomenna olisi tavalliseen tapaan ennen 7 herätys.. Mä yleensä luen tekstit läpi ennen julkaisua, nyt en jaksa. Eli pahoitteluni, siellä on varmasti älyttömän monta virhettä. Mutta koittakaa ymmärtää.
<3 Maija
ps ainiin tässä niitä kuvia!!
Reissussa mulla on minikone mukana, mutta mitä nyt oon sitä muutaman kerran käyttänyt ni epäilen mun blogi aktiivisuutta sen kanssa. Netti on meidän kotona hidas ku mikä, ni en halua edes kuvitella kahviloiden yms nettejä.. Ja muutenkin, aika monesti jos on mahdollisuutta olla netissä ni aika menee fb:s. Uskoisin. Mutta! Mä yritän kirjoitella koneelle valmiiksi tekstejä ja sitten julkaista niitä samalla kertaa täällä. Eli ne ei tuu reaaliajassa mutta sille nyt ei maha mitää! Mulla on mukana myös ihan paperinen reissu päiväkirja, toivottavasti sen kanssa tulisi oltua aktiivinen....
Mitähän kaikkea mun viime päiviin/viikkoihin on taas kuulunut... No ainaki...
* Läksiäiset
* PAKKAILUA
* Syömistä
* Hermoilua
* Rahaa
* Töitä
* Kavereita
* Jäähyväisiä
* Lentolippuja
* Veneilyä
Aikalailla tässä lähtö meiningeissä tosissaa mennää.. Vähä välii pitää sanoa hyvästejä ihmisille ketä on tuntenu enemmän ja vähemmän tässä 11kk aikana.
Läksiäisiä vietin yhdessä Ronjan kanssa viime perjantaina tosissaa. Byron ei tullut, mutta onneksi sentäs Clint jeee! Tytöt ketä oli mukana (Melinda, Kayla ja muutama saksalainen keiden nimiä en nyt yhtää muista) oli tosi mukavia tapauksia!! Meillä oli eka pienet aloittelu Ronjan kanssa kaksin, so much fun! Ihana tyttö tuossakin, ah. Sitten hipsittiin Aviaryyn, sen kattoterassi on kyllä aina ihana. Ilta päätty The Shediin ja oli tosissaan oikein mukava ilta. Ihana pieni hiprakka
Sunnuntaina hipsittiin yhdessä tuttava perheen kanssa veneelle! Ilma oli nätti, ei ollut liian kylmä. Oltiin kattelee Perthiä, eli ei lähdetty tällä kertaa Rottnestille vaa pysyttii lähempänä. Tykkään yhä uudestaan ja uudestaan siitä maisemasta, ah. Pilvenpiirtäjiä ei ole liikaa ja jotenki se vain iskee. Ja tulee aina tunne, että kyllä tää on myös mun koti nykyää.. Mutta veneily meni kivasti, syötiin ihanaa ruokaa taas paljon!
Oon taas napsinu kuvia aikalailla vaan mun puhelimella. Joojoo huono tapa ja muuta. Mut ei voi mitää ja ei se mua haittaa muahahahahah! Kohta voi käydä niin, että tää koko blogi on KUVATON! Se ois kyl hirveetä, mutta voi hyvin olla mahdollista, että toi kone on sen verran vamma.. Tai sitten, menee aina ikuisuus yhden kuvan lataamisessa ja mun teksteistä tulee yksi kuvallisia aina. No mutta, tämän me kaikki näemme lähitulevaisuudessa!
En voi käsittää, että mulla on YKSI työpäivä jäljellä.. 11kk jälkeen se tuntuu oudolta. Huomisestakin tulee varmasti aika easy, meil on vähä spessuu meininkii tiedossa. Thermomix demo! En jaksa selittää, googlettakaa mikä se on ja päätelkää. Illalla mennään perheen voimin syömään, naminami. Sit on viho viimeinen viikonloppu.. Maanantaina mustetta ihoon.. TIISTAI AAMUNA LÄHTÖ! Ainii en oo vieläkää varannu Melbournesta majoitusta, sen voisi tehdä edes pariksi ekaksi yöksi tässä joku päivä.. Huomenna! Mä yritän parhaani.. Ja ainii, jes lennoista mulla puuttuu enää yksi!!! Muuten on kaikki lennot ostettu, mitä niit on ööö 10 ainakin edessä reissun aikana. Ja aika varmasti vähintään 2 tulee lisää.. Tulee halpalento yhtiö tutuiks jos ei muuta..
Pakkasin tänää mun laatikkoa ja tuli itku. Kattelin huonettani, joka on hyvinhyvin sotkuinen, mutta tyhjenemeään päin ja tajusin lähtöni. Se kato välil vaa iskee, todellinen tunne siitä.. Pääsi sitten itku. Sen jälkeen oli heti parempi olo, vaikka kyllä mua oikeasti tosi paljon surettaa lähteä täältä. Jättää ihmiset sellaisen tunteen kanssa, että aika varmasti ei tulla koskaan enää tapaamaan.. Hirveetä voin kertoa!! Oon melkein pakannut huomenna lähtevän lootan, en kyl iiihan kokonaa. Mähän en koskaan jätä kato asioita viime tippaan, en tietenkää.. No huomenna se silti lähtee matkaan, vikat tavarat sitten vaikka heittelen sinne. Voin kertoa.. Hitto paljo on kertyny vaatteita yms!! Tosi iso pussi lähtee hyväntekeväisyteen, yhdet converset myin ja osan nyt luonnollisesti otan reissuun mukaan.. Mutta silti, sitä vaatetta vaa on!! Mä oon kyl ylittäny itteni ja heittäny enemmän vaatetta pois kun osasin toivoa. Äiti varmaan ihmettelee tätä, se tietää varsin hyvin millainen säästelijä luonne oon. Mut kato mäki opin, pikkuhiljaa!
Hitto nyt vois painua pehkuihin, kello näyttää hirveitä lukemia ja huomenna olisi tavalliseen tapaan ennen 7 herätys.. Mä yleensä luen tekstit läpi ennen julkaisua, nyt en jaksa. Eli pahoitteluni, siellä on varmasti älyttömän monta virhettä. Mutta koittakaa ymmärtää.
<3 Maija
ps ainiin tässä niitä kuvia!!
sunnuntai 5. elokuuta 2012
DAY FIVE B
DAY FIVE
Tänää aamupalan jälkee oliki hieman toiminta painotteisempi päivä! Otettiin aamulla suunnaksi dinojen jalanjäljet! Eli kyllä, mentiin kattomaan kauan sitten syntyneitä jalanjälkiä. Mun mielestä se oli hyvin tylsää.. Tai siis. Joo ohan se mageeta ajatella et just siinä on tallustellu sellasia valtavia dinoja, mutta mieluummin oisin tehny vaikka mitä muuta! Ja oon aika epäilevä tollasten kanssa.. Niitä sitten katseltiin ja opas mies kertoili juttuja. Suurimman osan ajasta mä leikin kameran kanssa, piirtelin hiekkaan ja kattelin simpukoita! Paras osa reissua oli hovercraftilla (suomeksi ilmatyyny alus haha) ajo. Mulla ei ollu hajuakaa, että tuollaisia on edes olemassa. Se on yhdistelmä venettä ja lentokonetta vissii, se vähän niinku liitää veden päällä. Mutta sitten sillä voi myös ajaa hiekalla.. Hämmentävää! No mutta, pääasia oli että se oli hauskaa!
Sieltä otettiin suunnaksi Broomen Chinatown. Mä heti ajattelin, että se on alue missä asuu paljon Aasialaisia kuten yleensä.. No se oli vain alueen nimi. Kivan näköistä tuolla keskustassa päin (mein majoitus tosissaan sijaitsi rannalla kaukana keskustasta..). Paljon oli aborginaaleja..
Ruoka-aika! Bussilla Matso's nimiseen paikkaan. Otettiin jaettavaksi kaikenlaista pöperöä (kengu ja kroko kiinnosti mua eniten) ja sitten paikat omat oluet. Kaikki oli oikein hyvää, mitä nyt kroko oli ihan ku kanaa, mutta hieman sitkeämpää. Ja maistoin elämäni ekan kerran chili olutta. Se oli virhe. Vaikka otin ihan minimaalisen vähän sitä ni huh mun suuta poltteli! Hirveetä!!
Loppupäivä sujui rennosti, oltiin altaalla ja sitten illalla vahdin poikia, room service <3
........
Tuollainen se sitten on.. Ja liikkeessä toi alaosa on täynnä ilmaa.
On aina kiva todistaa toisen surua.. Mutta kun sattu hyvä valo kuville (vaikka täällä tää laatu on kakkaa...). Voi pientä, tuossa iässä nuo murheet on kaikki NIIN ISOJA!
<3 Maija
sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
maanantai 2. heinäkuuta 2012
Zoolander
Tosissaan lauantaina oli ihan täydellinen eläintarha sää! Aurinko paistoi ja ei ollut liian kylmä. Vietettiin mukava aamupäivä Perthin eläintarhassa Clintin kanssa. Se oli upea! Näytti niin paljon paremmalta kuin monet missä olen käynyt (ei millään pahalla Korkeasaarta kohtaan, mutta tuolta voisi ottaa hieman oppia..). Välillä tuntui kun olisi luonnossa, ihan sademetsä fiilis oli. Eläimillä tietenki näytti olevan hyvät oltavat ja kivasti esim kengurut pääsi liikkumaan vapaasti ihmisten luokse. Vaivuin taas lapsen tasolle ja olin ihan innoissani tuolla, eläimet on kivoja! Kuvia otin taas turhan vähän, mutta eipä ne ole pääasia. Hetkestä nauttiminen on :)
Oli kiva nähdä norsuja ja kirahveja! Mua harmittaa ku tiikereitä en nähny :( Yhdellä apinalla näin ihan pienoisen vauvan, arvatkaa vaa kuinka söötti se oli! Red panda (kultapanda?) oli söötti, se oli Clintin suosikki haha! Kengut on aina yhtä söpöjä. Söpö oli myös vompatti, kenen huomio saatiin kun heiteltiin oksia sen aitauksen. Ei tietenkään sitä kohti vaan muualla jotta se kääntyisi! Kokonaisuudessaan päivä oli loistava, eläimet kivoja ja seura mukava.
<3 Maija
ps. toisiksi viimeinen kuva viestii hienosti meidän huumorin tasoa... Kuvassa näkyy puu minkä nimi on sausage tree ja apinoiden välinen kanssa käyminen näytti hyvin epäilyttävältä... Tiedän että ihan jokainen aikuinen mietti sitä sillä hetkellä!!! Kriittiset paikatkin on sopivasti peitelty yleisöltä.
torstai 21. kesäkuuta 2012
sweet things!
Mun piti aikoja sitten kirjoittaa mun yhden illan ostoksista.. Vaikka mä en ole mikään kova shoppailemaan, tulee uusista jutuista aika hyvä mieli. Ja ohan se omanlaista terapiaa. Tätä ennen olin heittänyt Nooran kentälle ja oli surkea mieli, voin kertoa että shoppailu auttoi! Sekä Bilen kanssa hengaaminen sen jälkeen :)
(mulla ei ole sitten hajuakaan miten vaatteista pitäisi ottaa kuva ilman että se on päällä...)
Tykkään tästä ihan älyttömästi, helppo baari paita :)
Ilman kun ovat kylmenneet on tää aika ykkönen...
Mä en ehkä pärjäis ilman tossuja!! Ja ku näin nämä ni olihan ne pakko saada, rakastuin heti!
Mekko/tunika tsydeemi. Menee leggienssien kanssa ja sitten kesällä ilman.
Tämä myös aika ykkös vaate tällä hetkellä.. Aamusin on ihana kääriytyä tähän :)
Toppi URHEILUA varten.... Koti käytössä tosin vain.
Tykkään tästäkin tosi paljon, en edes tiedä miksi. Tosi basic.
Sellaisia. Fiksuahan on ostella vaatteita kun tietää joutuvansa joko lähettämään ne Suomeen tai heittämään roskiin.. Mutta esim noi neule/viitta hommelit mä oikeastin tarttin, mul ei ollu mitään tarpeeksi lämmintä mukana! Aamut on hyvin viileitä sekä illat.. Eilen oli vissiin yöllä -2°!!! Aamusin on jotain +10 joka tuntuu hyvin kylmältä..
Tälläistä tällä kertaa, ehkä jotain mielenkiintoisempaa ensi kerralla! :P
<3 Maija
torstai 24. toukokuuta 2012
in my way
Aivot on jäässä ja juttu ei luista. Onneksi kuvat aina pelastaa! Sekalaisia iPhone kuvia tiedossa...
Töissä sitä näyttää aina hehkeältä.. Bongatkaa taustalta MUUMITALO!
NAMINAMI salaatti. Kurkku-Feta-Oliivi-Tomaatti-Pavun verso/varso-Lohi-Sieni-Siemen. Voin kertoa, että toi oli super hyvää. Lasi maitoa vierelle ja se on siinä, aika super kokki mä oon ;)
Janski <3 Lutukka
Lemppari kanapadan ainekset. Ja siis tietenkin ainahan mulla on yhtä siististi raaka-aineet..
Kaunista ai että.. Yksi ilta meidän piti Nooran kanssa viettää sen luona leffailtaa kunnes pojat sotki meidän suunnitelmat...
Meni hetki ja pöytä näytti tältä! Nooran kämppispojat täytti pöydän juomilla ja me alettiin maistelemaan niitä. Eri mixauksia kokeiltii ja oltiinhan me sit poikien kanssa loppuillasta hyvillä mielin. Neitoseni katseli vierestä ja nauroi :D
Tää oli seuraavan päivän aktiviteetti.. Nooran sängyssä KOKO päivä rennoissa vaatteissa. Ei darra mut väsymys!!
Läksiäisten eka tai toka osa. En muista suoraan sanottuna! Ei sillä väliä. Ainut mikä merkitsee on tuo kaunis neitonen tuossa mun vieressä. Helkkari että ikävöin JASUA <3
Äippä on usein tehny täytettyjä paprikoita mitä rakastan. Oon aina kuvitellu et ne on tooosi vaikee tehä.. Otin riskin ja ups ne onki super helppoja! Ja edelleen ihan sairaaaaan hyviä.
Mun lento Balille tais olla turhan jännä.. No oli mulla seuraa, vieressä istuva pariskunta jutteli vähäsen. Mutta tällästä tää yksin lentäminen on..
Onko normaalia syödä viikon aikana 9 tortillaa? Mun ja Nooran mielestä on! Tää blondi on nyt asunu meillä hieman päälle viikon ja kenellekään ei oo jäänyt meidän lempiruoka epäselväksi.. Ne on super helppoja tehä ja aina yhtä hyviä. Ni miks niitä ei sitte söis usein... Tää kuva on tältä päivältä, tänäänkin maistui tosi hyviltä eikä vielä kyllästytä, ei yhtää!
Villit alottelut.. Ei mut lautapelit on ihan loisto keksintö! Pitäisi useammin pelata, mahtavaa ajanvietettä. Harmi vain että nää pelit oli suunnattu kaikki alle 5 vuotiaille.. Ei sillä, meillä oli hauskaa! Nooran kanssa kaikki pienet asiat on hauskoja, kuten kaupassa käynnit! Kenenkään kanssa en ole nauranut ja sekoillut kaupassa yhtä paljon.. Mä en halua että se lähtee ylihuomenna. Jättää mut tänne. YKSIN. Tulee kyl älytön ikävä ja kuka nyt puhuu mie ja sie juttuja mulle..
<3 Maija
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)