torstai 23. helmikuuta 2012

Cha-cha-change

Tässä pieni kuvasarja muutoksesta joka on tapahtunut HIUKSISSANI. Eli ei sen jännittävämpi asia hah. Tarkkasilmäiset ja facebookin omistavat jo tietävätkin mitä on tapahtunut, joten eipä tämä kovin jännää ole.

Tässä yksi viimoisimpia kuvia tumman tukan kera. Ihanat tytöt ja Claremont Hotel

Tätä ennen olin käyttäny vaalentavaa Sun In ainetta ja eka värjäys alkakooon..

Tukka oli hyvin sekavärinen.. Hyihyi. Toinen vaalea väri eikun päähän.

Nyt alko näyttää jo hieman paremmalta, mutta se oli silti vielä osittain tumma ja vaalea sekaisin..

Kolmannen värjäyksen jälkeen vaalea alkoi olla tasaisesti ympäri päätä ja peilikuva miellyttämään. 

Vieläkään en tukkaani ole täysin tottunut, mutta kyllähän sen ymmärtää. 20 vuotta ruskeatukkaisena ei oo lyhyt aika.. Vaikka pidän tästä niin kyllä mä bruneksi aion, ehkä jo vähän ajan päästä. Se on enemmän mua :) Tää on kivaa vaihtelua ja hyviä reaktioita se on aiheuttanu. Voin kertoa että kyllä suomivieraat hieman ihmetteli mua kentällä!














Tässä sekalaisia kuvia mun tukasta tosissaan. Otettu eri vaiheissa prosessia. Seassa hieman meidän Sydney kuvia, mä lupaan kirjoittaa ihan oman postauksen siitä. Muutamat kuvat on myös Perth ajalta jolloin vieraat oli täällä (vene ja Freo).

On muuten iha kakkaa miten en oo kirjoittanu aikoihin... Nyt ois kuvia NIIN paljon ja kirjotettavaa hirveästi. Ei oo vaa kerenny. Sydney oli ihana. Maman halaukseen pääseminen loistavaa (mun piti pysyä kentällä rauhallisena, no se unohtu ku pompin ja kiljuin...). Se että Aliisa asuu meillä saa mut hyvin onnelliseksi. Kauhia kriisi on meneillään, oon 21 eli vanha, hyi. Juhlittu on nyt 2 kertaa ja huomenna kolmas keissi. Elämä rullailee hyvin etiäpäin.

<3 Maija
ps. toi lähinaama kuva on täällä ihan sen takia että jeij pari pisamaa lisää. Mä oon yksi niistä ihmisistä ketä haluaisi paljon pisamia eikä niitä tietenkään saa, joten olen iloinen pienestä.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Quicky is the best !

Odottelen tässä malttamattomana että kello liikkuisi hieman nopeammin jotta voisin hipsiä LENTOKENTÄLLE hakemaan ÄITIÄ, ALIISAA ja EILAA ! En voi tajua että näen näitä ihmisiä parin tunnin sisällä.. Vaikka 4kk ei ole tajuttoman pitkä aika, on se erittäin pitkän tuntuinen ajanjakso pienelle tytölle joka on maksisimissaan kaksi viikkoa ollut äitistä erossa ennen.


Mun pitäis hirveästi kirjoittaa pienen pieni postaus sellaisesta asiasta kuin muutos. Tää muutos alkoi tossa varmaan 3 viikkoa sitten. Kai. Ja kunnolla se alkoi tasan viikko sitten. Mitä asia koskee, no pääsette lukemaan tässä lähipäivien aikana. Haha. Ompa salaperäistä.


Ajantappamiseksi oltiin tänään taas King`s Parkin ulkoilmaleffassa. Ai että rakastan sitä! Leffana toimi uusi Sherlock Holmes joka vaikutti hyvältä, mutta eihän me 3 suomityttöä siitä yhtään mitään tajuttu. Meidän pari seuralaista kyllä varmasti tajusi... Ei oo kyllä ihanempaa kuin katsella tähtien alla elokuvaa kavereiden kanssa, ah. 


Palaillaan


<3 Maija

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Day 4

Tää aamu alotettin rennosti Jasun kotona. Mun idea pistettiin toteen ja otettiin nokka kohti Wave Rockia. Matkat sinne ja takaisin meni hyvin. Kuunneltiin muuten pelkästään suomalaista musiikkia aina kun radio ei toiminut ( eli heti ku lähettiin Perthistä ). Eipä tartte joitakin levyjä hetkeen kuunnella... Tämäkin nähtävyys oli pettymys. Me Jasun kanssa oltiin kuviteltu että noita aaltojen muotoisia kallioita ois monia. Niitä oli 1. Ja seki oli aika pieni. Olihan seki tosi magee ja siisti ja huisi ymsyms. Mut silti. Mä petyin. Eipä tartte mennä uusiks :D Ja olihan toi pakko nähä ku täällä päin Ausseja asutaan. Eli ei sinällään harmita. Ja koska Jasun kanssa on aina kaikkialla niin mukavaa.. Loisto tyttö !


Sellainen oli meidän ensimmäinen road trippi. Oliko myös viimeinen, sitä ei kukaan tiedä. Toivottavasti ei. Nyt on pohjoinen ja itä nähty. Seuraavaksi jos tuo etelä.. Sinne tahdon !!

701+651+431+586 kilometriä takana

Oon aika innoissani. Saan ENSI VIIKOLLA vieraita. En malttaisi odottaa Äitii, Aliisaa ja Eilaa !! Enkä meidän yhteistä Sydneyn reissua. Täällä on muuten nyt ihan täysin KESÄ. On kuumaa ja kosteaa, I luv it ! Joka päivä mennään yli 30° ja yötkin on lämpimiä. Uima-allas ja ilmastointi pelastaa, heh. Elämä on aika ihanaa.



Oli pakko vähä noloilla..

Todiste mun ajamisesta..

<3 Maija

lauantai 4. helmikuuta 2012

Day 3

Päivä numero 3 alkoi tuulisesti. Oli ihan hirmuinen tuuli riehunu koko illan, yön ja nyt se jatkui aamunki. Pientä sykloonia vissiin pyöri jossain siellä.. Pikaisen aamupalan jälkeen otettiin matka kohti Jurien Baytä. Siel kävelee ja istuskelee nätil rannal. Sitten nokka käännettiin Cervantesia kohti. Kyseisen pikku kylän valloitus aloitettiin uimalla sekä syömällä. Paras aloitus siiiis. Olipa nopeasti nähty paikka muuten, haha.


Syy miksi Cervantesiin mentiin on siellä olevat kivet. Kyllä, mentiin kattelemaan kiviä. Pinnacles ( tutummin ihan kikkelikivet ) on iso nähtävyys. Eli siis. Paljon kiviä mitkä on hassun muotoisia. Jotkut niistä näyttää tosissaan ihan miehen sukupuolielimeltä :D Kateltiin niitä, parit kuvat ja se oli siinä. Mun mielestä tylsä paikka.. Tai siis. Olihan ne kivet siistei omalla tapaa. Jännän mallisia ja niitä oli helkkarin paljon. Mutta aika nopeasti nähty paikka mun mielestä. Heippa sanottii kiville ja aloitettiin matka kohti Perthiä. Suunnitelmat muuttu vähä miten sattu ja päätettiin mennä kotiin. No sain idean ja ehdotin että mentäiskö vielä huomenna yhdelle nähtävyydelle missä pitää käydä.. Jasu suostui ja näin meiän road trippi ei loppunukaa vielä ! Nukuttiin seuraava yö Jasulle ( ennen unta ilta meni poreammeessa, leffan ja nachojen parissa, ah ). Tää yö nukuttii hieman paremmin ku edelliset, jostakin kumman syystä !


651+431+586 kilometriä takana




<3 Maija

perjantai 3. helmikuuta 2012

Day 2

Toka päivä startattiin hyvissä ajoin. Hipsastiin suihkun jälkeen kauppaan ja eikun aamiaista mussuttamaan. Otettiin suunnaksi Kalbarri. Ennen sitä etittiin Port Gregorys sijaitseva The Pink Lake. Nimensä mukaisesta punainen järvi. Se ois upein kuulemma auringon laskun aikaan, mutta ihan tarpeeksi punainen se oli päivälläkin. Näytti aika jännältä :)


Kalbarriin kun päästiin mentiin ekaksi uimaan. Ranta oli toosi nätti. Ei oo kuvaa, hmm.. Joo oon laiskistunu kuvaamisen suhteen. Mut ehkä parempi näin. Kalbarris sijaitsee vissii Länsi-Australian suurin luonnonpuisto ja voin kertoa.. Se oli laaja. Jatkui ja jatkui vaan. Näköala spottei oli siellä sun täällä ja niissä erinäisiä kävelyreittejä yms. Harmi että lämpöä oli noin 40° eikä päästy oikeen tutustumaan paikkoihin. Oli ihan liian kuuma kävelemiseen. Tosi kivalta näytti ja maisemat oli upeita. Ajettiin sellaiset 70km ihan hirveän huonoa tietä. Sitä tärinää.. En kestä, iha hirveetä. Hyi. Ei enää ikinä. Jollakin maasturil se ois ollu helppo mut ei meiän autolla.. No selvittiin, onneksi auto kesti, haha. Sitten otettin matka kohti Geraldtonia taas. Harmi, että oli super tuulinen päivä eikä päästy snorklailemaan uinnin yhteydessä. Yhyy. Kävästiin yhdellä hienolla muistomerkillä mistä oli nätit maisemat merelle. Se on rakennettu sotalaivan uppoutuessa kuolleille miehille. Miehiä kaatui 645 ja jokaiselle on omistettu lintu kyseisessä teoksessa. Oli aika upea ja koskettava paikka.. Loppupäivä meni syödessä, kaupunkia katellessa ja rannalla auringon laskua ihaillessa. Otettiin yöpaikaksi samainen ranta kuin viime yönä ja nukutti kyllä oikein hyvin. Ovet auki ja hyvä tuuli, ei ollu yhtään kuuma nukkua! En paljo heräilly yön aikana, jes.


431+586 kilometriä takana


Kello oli jopa 8AM

Yöpaikka


Kalbarri


Kaaduin nätisti mutta sain pidettyä kädessäni olevan kameran kuivana !!


<3 Jasu


Mun sotilas

( ei näytä kyllä edes pahalta tuo meno videolla... )

<3 Maija

torstai 2. helmikuuta 2012

Day 1

4 päivää ja 2 369 kilometriä

Australia Dayn jälkeisenä päivänä lähdettiin Jasun kanssa meidän road tripille. Startattiin matka puolen päivän paremmalla puolella, ei kovin kiirehditty aamulla. Ekana stoppina oli Lancelin ja katseet kohdistuivat siellä suosittuun hiekkasurffaukseen. Laudat matkaan ja eikun kohti hiekkadyynejä. Oltiin ihan intopiukeina, näytti niin siistiltä kun jengi siellä veteli ! Innostus valitettavasti laski hetkessä.. Meidän laudat ei kulkenu mihinkään, ei siis mihinkään ! Pistettiin vahaa pohjaan isot kerrokset ja uusiks.. No ei kulkenu vieläkään. Alettiin kyllä hieman kattelemaan niitä lautoja ja niiden kuntoa.. Ei hyvältä näyttäny. Ihan surkeassa kunnossa. Monien yrityksien jälkeen luovutettiin. Onneksi saatiin nami fish&chipsit sen jälkeen masuihimme. Hyvä ruoka ja parempi mieli pitää paikkansa meillä ainakin !!

Matka jatkui pitkän kiertotien kautta Geraldtoniin. Ennen sitä nähtiin monta pientä paikkaa (Leeman, Three Springs, Eneabba, Jurien Bay, Green Head..). Oltaisiin oltu paljon aikaisemmin perillä mutta ei, tottakai siellä oli tietöitä ja jouduttii kiertää TOOSI kaukaa. Maisemat oli karuja mutta hienoja. Mä tykkään vaa katella luontoo ja paikkoja mis ei oo asutusta.. Matkalla myös kävi asia mitä pelättiin kaikista eniten.. Me oikeasti törmättiin kenguruun ! Haluaisin nähdä sen tilanteen nauhalta.. Sitä kiljumista! Onneksi meille eikä autolle käyny mitään. Kengurusta en voi sanoa samaa.. Mä en tiedä sen kohtaloa ja hyvä niin. Oli semi kuumotus hetki voin kertoa. Emuihin ei onneksi törmätty, nähtiin vaa. Geraldtonissa etittiin hetki majapaikkaa mutta sitten päädyttiin rannalle ja eikun autoon yöksi. Nukkuminen oli aika katkonaista mutta ihan hyvä oli nukkua..

586 kilometriä takana



Aivan ihanaa

<3 Maija

tiistai 31. tammikuuta 2012

Australia Day

Ensimmäinen Australia Day takana (no on siitä jo melkein viikko..). Ehkä myös viimeinen, ei sitä koskaan tiedä. No toivottavasti ei viimeinen. Mä en kyseisestä päivästä ollut hirveästi kuullut ennen tänne tuloa. Eli aika uusi tuttavuus. Juhlinta päivä on tosissaan 26 tammikuuta ja silloin koko Australia vain sekoaa. Päivä pyhitetään ruualle, juomalle ja aussi tilpehöörille. Unohtamatta tietenkään UPEITA ilotuksia illalla. Täällä ei tosissaan uutena vuotena rakettaja näy oikeastaan ollenkaan, joten niihin panostetaan kovin. Paikalliset (sekä kaikki muut...) nauttivat vapaapäivästä erilaisin menoin. Monet menevät rannalle (kuten me), pidetään BBQ juhlia, mennään erinäisiin paikkoihin picnikille tai ollaan vain kotona. Mutta juu, juhlitaan ja kunnolla. Nuoret on aamusta iltaan humalassa ja juhla juomaa maistuu vaikka kenelle. Kaupoissa on jo kaaaaauan ennen kyseistä päivää myynnissä vaikka mitä aussi kamaa. Löytyy lippistä, mukia, housuja, paitoja jne. No siis mitä ikinä te voittekaan kuvitella ja siihen vielä päälle lisää. Sinistä tavaraa tähdillä löytyy ja paljon! Ja sitä tosissaan ostaa ihan paikalliset suurissa määrin. Hassua. Itsehän sain joululahjaksi kassillisen kyseistä tavaraa. Tarkotus oli käyttää vaikka mitä niistä, mutta sitten pistettiin vain muutamat lipputatuoinnit ja illalla kannettiin Australian lippua kädessä.


Mun, Jasun ja Nooran päivään kuului Cottesloe ja Swan River. "Osallistuttiin" tapahtumaan joka järjestettiin mun lähirannalla (Havaianas Thong Challenge). Lilluttiin vedessä, ihmeteltiin ihmisten paljoutta ja otettiin aurinkoa. Mukava aamupäivä.

Muutama..

Mikhail, Jasu, Bo, Maija ja Noora

Rannan jälkeen laittautumaan meille ja pienoisen säädön jälkeen matka kohti keskustaa alkoi. Suunnitelmat meni uusiks ja South Perth muuttui Swan Riveriksi. Pientä sadetta oli ilmassa mikä hieman masensi mutta ei kauaa.... Saatiin seuraksi monen monta miestä kaukaa Brasiliasta. Huvittavinta oli kun jokainen niistä halusi kuvaan meidän kanssa.. Tämä siis monien yhteiskuvien jälkeen :D Tuli hieman hölmö olo poseerata vuorotellan eri miesten kanssa, haha. Ei mutta. Kyseiset tyypit oli ihan loisto heppuja, mulla ainaki oli super hauska ilta! Ilotulitukset oli hienot mutta samaan aikaan riehuva salamointi melkeinpä voitti. Niin upeeta ! Pientä hiprakkaa oli ilmassa ja hyvä fiilis. Kiva ilta, ei voi muuta virkkoa :) Yksi meidän uusista tuttavuuksista (joka itseasassa on kanadalainen..) yllätti mut yöllä ja taikoi ison kasan ilmapalloja mulle. Aika symppistä.






<3 Maija

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

I believe I can fly

Sunnuntai 8 tammikuuta 2012. Yksi mun isoimmista unelmista toteutui vihdoin ja viimein. En edes muista milloin ajattelin lentokoneesta hyppäämistä ekaa kertaa. Sen tiedän että monia vuosia sitten. Se on pyöriny monesti mielessä ja kun viime kesänä Aliisa hyppäsi päätin että nonii nyt mäki sen teen! No empä saanu aikaseks syistä tai toisista.... Sitten aloin pyörittelee asiaa mielessä täällä. Mikä oiskaa parempaa ku hypätä Ausseissa. Sain Heiken ja sitten vielä Rachelin kimppaan mun kanssa. Päätettiin päivä ja eikun odottelemaan. Taidettii 2-3 viikkoa ennen ajankohtaa varata se ja sitten alkoi jännittävä odotus. No kuten täällä koko ajan, aika meni hirmu nopsaa. 


Suunnattiin Perthin lähellä sijaitsevaan pikku kaupunkiin yhdessä Heiken, Rachelin ja meidän valokuvaajien Paulan sekä Josien kanssa. Ajomatkalla oli pientä jännitystä ilmassa, sellasta kivaa. Paikan päällä odottelua ja odottelua. Sitten hieman kuivaharjoittelua ja opastusta. Puvut ku laitettii päälle ja tavattii hyppääjä kaverimme (mä hyppäsin hieman vanhemman, ihan älyttömän mukavan miehen kanssa kuin nimeltään Don) alko jännittää. Me kaikki otettiin hyppymme ja koko prosessi videolla, kyl näkee mun jännityksen siinä videossa! Lentsikassa jännitti super paljon ja no siinä vaiheessa kun näin Rachelin katoavan lentokoneesta ja tajusin olevani seuraava en voinu muuta kuin kiljua. Mä kiljuin varmaa koko sen freefall ajan. Maisemat oli huisit ja se tunne sanoin kuvaamaton. Se pitää kokea, sitä ei pysty selittää. Maailman vittu siistein fiilis ! ! ! Ihan oikeasti. Niin mageeta ja käsittämätöntä ja siistiä ja hullua. Mä kannatan että jokaisen pitäis tehä se, niin kivaa ! Loppuaika meni maisemia katellessa ja hieman varjoa ohjattaessa. Ja maisemia katellessa. Laskeutuminen meni hyvin ja olin NIIN innoissani. Pompin ja nauroin vaa, mahtavaa. Kaikki meni hyvin ja oli loistoa, huh. Tätä seurasi pieni hetki Yorkin keskustassa, ruokaaaa. Sitten haettii videot, tsekattii ne ja eiku kotio. Olin koko loppu päivän iha fiilareis hypystä, haha. Kuvia kuvia tulee NYT.


Don oli hauska kaveri !!


Upeeeeeeta :)


Valokuvaajamme

<3 Rachel


:)

York



Loppuun vielä pikku asioita mitkä on saanu mut vielä enemmän iloiseksi lähiaikoina...

- Harbor Townin kebab paikan myyjä antoi mulle veden ilmatteeksi
- Eilinen hauska ilta Nooran kera Subiacon Red Sea clubilla
- Se ulkoilmaleffa...
- Tän iltainen dinneri Heiken luona
- Ilma
- Alle 3 viikon päästä saan ihania vieraita
- Miehet

<3 Maija

lauantai 21. tammikuuta 2012

Moonlight Cinema

Tällä viikolla 3 kertaa käyny leffassa, en valita se on kivaa puuhaa. Torstaina näin pitkästä aikaa Byronia ja käytiin kattomassa ah niin ihanan sekä karismaattisen George Clooneyn tähdittämä Descendants. Mun mielest Clooney on ihan tajuttoman komea ikäisekseen, ei siitä pääse yli eikä ympäri. En mä valittaisi jos mun mies näyttäis samalta meidän ollessa 50 vuotiaita. Sil on aina pilke silmäkulmassa ja ohan se hemskatin loistava näyttelijä. Elokuva oli aika surumielinen mutta mä pidin. Koskettava ja hyvä. Oli myös ihana nähä Byronii koska ei olla aikoihin tehty mitään yhessä.


Tossa muutamisen hetkeä sitten olin elämäni ensimmäistä kertaa ulkoilma elokuvissa. Se on asia mitä oon odottanut siitä asti kun luin Nooran blogista (terkkuja vain siihen viereiselle sängylle) kyseisestä ajanvietteestä. Se ei siis ole sellainen jenkkileffojen tyylinen teatteri mihin ajetaan autoilla ja katotaan siitä (vaikka niitäkin löytyy ainakin yhdestä Perthin lähikaupungista..) vaan ihan vain iso nurtsi alue isolla screenillä. Siellä voi vuokrata bean baggei tai sitten tuoda retkituoleja tai ihan istua maassa viltillä. Omia eväitä saa ja pitää tuoda sekä omat juomat tietty (tuolla saa muuten juoda alkoholiaki, ihme ja kumma :D). Voin kertoa.. Maailman paras leffakokemus. Mä tykkäsin NIIIIN paljon. Asiaa paransi a) seura (Paula, Heike ja Nina (mukava tyttö kenet tapasin ekaa kertaa)), b) hyvät eväät (löyty hedelmää, popparii, cup cakes, viinii...), c) loisto ilma (KUUMA!!!) ja d) mun mielestä tosi hyvä leffa (New Year's Eve jossa erittäin kuumaksi kasvanut Zac Efron). Mä en ehkä olisi välittänyt kyseisestä leffasta NIIN paljoa ellen ois kokenu sitä just King's Parkin ulkoilmaleffassa. Olisin mä tietty silti miehiä kuolannu ja ollu lääpälläni romantiikkaan, mutta aika basic leffahan se oli. Kokonaisuudessaan ihan loistava perjantai ilta tosissaan :) Mä en muute koskaa oo käyttäny noin paljoa sulkuja ku tässä tekstissä...... Well who cares. Odotan jo seuraavaa kertaa kyseisessä paikassa, en malttais odottaa. Aliisa tietää jo mitä odottaa ;)


Nätti Paula

Ihan loistoa <3

<3 Maija
ps. kaksi miestä HYVIN eri ikäluokista, mutta molemmat iskee omalla tavallaan !!!



maanantai 16. tammikuuta 2012

We bought a zoo !!

Mä en oo koskaa oikee syttyny Matt Damonista missään elokuvassa. Se ei vaan ole iskeny.. Tänään käytiin kattomassa sen uus leffa, otsikosta löytyy nimi. Oli yllättävän hyvä !! Ja lämpesin kyllä päähenkilöön. Mulla ei ollu elokuvasta mitään hajua, lähdin vain koska Heike ja Paula pyysi mukaan. Elokuvan mainokse n nähtyäni tunnistin leffan trailerista ja muistan kuinka ajattelin etten koskaa näkisi sitä koska vaikutti super tylsältä elokuvalta :D Onneksi näin koska pidin super paljon. Onhan se ennalta arvattava ja muuta, mutta suosittelen kyllä. Tosi hyvän mielen elokuva.


Tälle viikolla on luvassa mukavia asioita, mistä tosin suurin osa on ehkä kategoriassa vielä. Huomenna töiden jälkeen Paula tulee meille skydiving kuvien kanssa ja hengailemaan. Illalla ehkä au pair porukalla syömään. Keskiviikkona ehkä Mustangiin muutamalle. Torstaina olisi tiedossa ehkä ilta Claremontissa tai leffassa Byronin kanssa. Perjantai mulla on auki, ohoh.. Lauantaina taasen ehkä tiedossa ilta ennytmuistasenpaikannimeä Freossa. Sunnuntai hmmm.... Empä osaa sanoa :--P Hirmuisen paljon ehkääääää. Nii ja torstaina lounas ainaki.


Pitäisi varmaan taas kirjoittaa pitkästi mutta empä taida. Ja sanoin Nooralle että potkii mut nukkumaan 26 minuutin päästä. Eli en edes ehtisikään


<3 Maija
ps. tän leffan haluun nähä ja siihen ei tietenkään liity mitenkään kyseisen pätkän päähenkilö....